(varoitus: sisältää sarkasmia ja sukupuolijännitteitä)


1. Voi syödä niin paljon kuin huvittaa, eikä silti lihoa

Tässä minun normaalin viikon ruokavalio: keittoa, kanaa, oliiviöljyä ja kasviksia. That's it.Tässä on mun avomiehen ruokavalio: pastaa, kastikkeita, leivoksia, karkkeja, sipsiä, kaljaa ja lihaa. Ja mikä on tulos: minä olen lihonnut juomalla vettä ja olemalla itselleni hyvä, tiedostava syöjä ja kohtelemalla kehoani temppelinä, ja mies on laihtunut.

Miten?! 

2. Lihasten kasvu 

En ymmärrä mikä järki tässäkin on, että miksi miehillä hauis kasvaa kolminkertaiseksi kun vain vilkaiseekin levypainoja, ja mimmeillä taas vuodesta toiseen salille raahattu ruho on kerännyt kolmen vuoden aikana korkeat 2kg lisää lihasta ja päälle muutama kilo silkkaa silavaa.
Jos Jumala ei olisi tarkoittanut naisille lihaksia, miksi hän olisi keksinyt body- ja bikinifitneksen?!

Niih.

3. näyttävät 99% ajasta hyvältä (tai jos et näytä, voit aina kasvattaa parran)

Tässä kuvaus meidän eräältä lauantai-aamulta: herätään samaan aikaan, molemmat valvoneet ja olleet samassa baarissa. Mies nousee ylös, käy pesemässä kasvot ja tulee takaisin sänkyyn. Täysin samannäköinen kuin eilen illalla, ei silmäpusseja, ei harakanpesää implikoivaa kuontaloa, ei levinneitä ripsareita, ei siideripöhöä. Jossain kulmassa hän jopa näyttää paremmalta. Voiko olla mahdollista?

Samaan aikaan minä: tukka epämääräisellä nutturalla jonka olen yrittänyt kyhätä yöllä hiuksieni suojaksi, meikit pitkin poikin kasvoja, sukat värin päin jalassa ja aivan järkyttävä turvotus koko kropassa. Miksi?! Miksi eilisen eyelineri ei olekaan tämän aamun smokey eye, vaan laajennettu silmäpussi? Miksi meikki tai kurkut silmillä eivät korjaa tilannetta? Miksi vaatteet tuntuu taas näin kireiltä? Ja miksi mies saa aina näyttää tasaisen hyvältä, samalla kun naisen attraktiivisuus riippuu ilmeisesti jostain perhosen siipien räpäytyksestä jossain päin universumia?!  Jos naisen kerran kuuluisi olla se viehättävämpi sukupuoli, niin tämä on kyllä jotain ilkeää pilaa luontoäidiltä.

4. Hakuna matata-asenne 

En halua yleistää mutta teen sen silti: miksei miehet koskaan huolestu mistään? Poliittiset jännitteet- kyllä se siitä. Trump presidenttinä- kyllä sen kausi kohta loppuu. Perheasiat- nähdään kun nähdään. Paino-toivottavasti enemmän kuin viime viikolla. Kun kysyn mieheltä, mistä hän on tällä hetkellä eniten huolissaan, hän nauraa ja vastaa hieman hämmentyneenä, että en mistään.

Antakaas kun minä kerron mistä minä olen huolissani: gradu-aiheestani, rästihommista, raha-asioista, siitä otinko pillerin eilen liian myöhään, kesätöistä, ruuan laadusta, ilman laadusta, allergisoituvasta sukupolvesta, lasten luku- ja kirjoitustaidosta digitalisaation myötä, amerikkalaisten älykkyysosamäärästä, Suomen olympialaiskokoonpanosta, siitä että Kylie Jennerillä on lapsi, siitä kuinka paljon bakteereja lakanoissa on viikon jälkeen, siitä, kuinka selviän huomisesta päivästä sillä meikkivoide loppui enkä ole jaksanut käydä ostamassa uutta sekä siitä, ettei kukaan ole vieläkään keksinyt kalorittomia karkkeja.

Ja nämä olivat vain niitä, mitkä olivat nyt mielen päällä. 

5.  Miehet voivat kasvattaa itselleen isot rinnat

Mikä on tämä Jumalan passiivis-aggressiivinen leikki, jossa miehet voivat kasvattaa rintalihaksistaan niin suuret kuin haluavat? Samalla naiset saavat geeniloton myötä max. C-kupin, ja sekin pienenee useinmiten suoraan A-kuppiin jos alat treenaamaan vähäänkään penkkiä. Kun miehet voivat vain mennä salille tekemään leimasinta, on naisten turvauduttava epätoivoisiin ja vaijettuihin keinoihin saadakseen isommat hinkit:
syömään suklaata.

Miten on millään tavalla oikeutettua, että naiset, joilla kaiken järjen mukaan pitäisi olla se isompi henkari, häviävät tässäkin asiassa miehille?

Ja ei Bile-Dani, aina ei voi mennä Viroon.

(varoitus: sisältää lapsuuskuvia ja traumatisoivia hiustyylejä, jotka voivat vahingoittaa perheen pienimpiä)

Minulla on ongelma. Myönnän sen. En ole hakenut asiaan apua, mutta tiedostan pakkomielteeni vakavuuden.

Olen nimittäin täysin obsessoitunut leikkaamaan ja värjäämään tukkaani. Ja kuten kenellä tahansa muullakin addiktilla, myös minulla se on lähtenyt lopulta aivain lapasesta: kun joku menee kampaajalle ja on kauhuissaan kun latvasta nipsaistiin kaksi senttiä, minä vasta lämmittelen.

Tietenkään asiaan ei auta lainkaan se, että olen pienenä opetellut (virheiden kautta) leikkaamaan ja värjäämään tukkani itse, joten kynnys lähteä tekemään mitä tahansa kuontalo-paralleni on täysin olematon. Jos osun sille päälle ja käteeni osuvat keittiösakset, se on menoa sitten.

Tämän hetkinen pakkomielteeni on otsatukka. Tuntuu, että ne ovat tekemässä jonkin tyylistä paluuta, ainakin mitä nyt on selannut instagramia. Tämä taas vain ruokkii lisää addiktiotani tuhota tukkani lopullisesti.

Jotta saisin tämän pakkomielteisen leikkelyn nyt kerrankin pois systeemistäni, olen koonnut tähän parhaan ja pahimmat ratkaisut, mitä olen tehnyt kasvojeni kehystämiseksi vuosien varrella:

Ysärin rokkasin lähes kokonaan tässä komeassa kuontalossa. Siis, en sano etteikö polkkapotta+otsis olisi ollut kaikista coolein kampaus ikinä, mutta onhan tuossa nyt aikamoista asennetta?!

No, mitähän tästäkään nyt sitten sanoisi. Syytän keittiösaksia ja emo-villitystä sekä äärimmäistä tarvetta olla erikoinen ja kohtalokas. Huomatkaa, kuinka tyylikkäästi olen leikannut tuon toisen silmäni päälle, tarkoituksella, juuri ennen kasiluokan luokkakuvauksia. Muistan edelleen kuin eilisen, kun saksin tuota komeutta vessassa useamman tunnin ajan. On muuten todella hankala leikata tukkaa tasaiseksi niin, ettet näe toisella silmällä mitään. En suosittele.

Ilmeisesti kyllästyin kulkemaan yläasteen käytäviä kyklooppina ja 14-vuotiaana saksin itselleni tämän upeuden. Värjäsin sen myös ensimmäisen kerran punaiseksi. Onhan tuo edelleen vähän vinossa mutta ei se nyt ihan kamalalta näytä? Jonnet ei muista mutta tuohon aikaan oli myös todella muodikasta, jos tukka oheni latvoja kohti ja oli todella useaan kerrokseen harvennettu. 

Muistatteko sen videon, missä se suomalainen idols-tyttö laulaa japaniksi jotain muka söpösti pinkillä musiikkivideolla? En ollut hän mutta ilmeisesti olisin halunnut olla, koska siis tämä tyyli! Japani-setit olivat 15-vuotiaana the juttu, ja sen piti tietenkin näkyä myös tukassani. Tuossa vaiheessa olin kehittynyt jo aika hyväksi saksiaksi, sillä naurettavuudestaan huolimatta onhan tuo nyt ihan suorassa ja siistin näköinen!

En todellakaan tiedä mikä juttu tässä on menossa, ilmeisesti jonkun mielestä oli hyvä idea raidoittaa myös otsatukka, ja älytä sitten prosessissa että se luultavasti ei toimi. En tiedä miksi halusin näyttää Beatlesin jäseneltä, mutta hei, mitä paksumpi, sen parempi?

Tässä alan olla jo aikamoinen tukkavelho, ja tämän tukan haluaisinkin takaisin. Tuohon aikaan se oli ihanan pitkä ja paksu ja ei ollut raita-aineiden tuhoama jäkäläkasa. Jotain tuon tyylistä siis luultavasti haaveilen tänä päivänäkin, hmhmhmm...

Jossain vaiheessa oli muotia ilmeisesti myös tällaiset etupäästä kynityt kananperseet, joilla ilmeisesti kaiken järjen mukaan pyrittiin tuomaan esiin noita huippuunsa nypittyjä kulmakarvoja (Jonnat ei muista aikaa ennen  microbleidausta). Tuohon lookiin kun lisäsin vielä oman panostukseni kipukauneudesta eli valtavan timanttilävistyksen keskelle naamaani niin kyllä ollaan siinä suvun kanssa ihmetelty että missä se Miss Suomi-kutsu viipyy!

Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, ihka ensimmäinen luomukseni, josta olen tainnut jo jossain blogitekstissäni mainitakin- ensimmäinen leikkaukseni! En sano, etteiko tuosta voi huomata, kuinka minulla on ollut unelma, visio, tavoite- mutta hei, it's something! Omasta mielestäni tuo näytti niin hyvätä silloin 11-vuotiaana, ja katsokaa tuota tukan pituutta muutoin! Tietenkin kokonaisuutta olisi voinut vielä hieman terästää, kun ei tuo nyt ihan kokonaan otsalle tule eikä ole edes kovin tasainen kumpaankaan suuntaan, mutta mitäpä pienistä.  

Jos joskus vielä päätän suunnata uusille urapoluille, voitte olla satavarmoja että lisään hakulomakkeeseeni tämän työn. 

Noniin, näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Nyt siirryn sohvalle hengittämään pussiin ja tekemään jotain kognitiivispsykologisia harjoitteita jotten tarttuisi taas niihin keittiösaksiin ja tekisi vastuuttomia päätöksiä. 

Vai pitäisikö sittenkin?

Ps. kaikki ope-ystäväni, en suosittele kenellekään omatoimista hiustenleikkuuta päiviä ennen luokkakuvausta. Muistaikaa varoittaa myös oppilaita. Saatte käyttää alimmaista kuvaa varoittavana esimerkkinä. 

Kun olet tilanteessa, jossa haaveilet hellyydestä, suudelmista, läheisyydestä ja yhteisestä tulevaisuudesta eli toisin sanoen parisuhteesta, on sinun valmistauduttava tekemään sen eteen töitä, että todella saisitkin sen unelma-korston hellään lukko-otteeseesi. Omalla kohdallani tämä on tarkoittanut sitä, että olen joutunut uhraamaan omasta ajastani tunteja ja tunteja penkkiurheilulle. 

En sano, ettenkö nauttisi penkkiurheilusta noin niin kuin tavallinen keskivertosuomalainen yleensäkin, eli jääkiekon vannoutuneiksi faneiksi ruvetaan aina keväisin MM-kisojen aikaan, olympialaisia seurataan lähinnä siksi, ettei sattuisi epämukavia hiljaisuuksia kahvitauolla ja Patrik Laine on jääkiekon suurin lupaus koska, no, niin sanottiin Iltalehdessä. Olen kuitenkin joutunut näistä tiukoista säännöstelyistäni urheilun suhteen luopumaan parisuhteen toivossa, sillä poikaystäväni ensirakkaus ja oikeastaan koko elämä on täysin rakentunut sekä liikunnan että penkkiurheilun päälle. Se, että edes yritin lähteä kiilaamaan tähän väliin oli jo itsessään aikamoinen riski, mutta hei, rakkaudesta lajiin. 

Koska tiesin jo tapailumme alkuvaiheessa, että hän on penkkiurheilun suurkuluttaja, en lannistunut, vaan päätin ottaa haasteen vastaan, ja esittää että tottakai minähän rakastan Valioliigaa ja tietenkin seuraan NHL:llää aktiivisesti.  

Ongelmaksi tässä tietenkin muodostui se, että enhän minä tiennyt mistään yhtään mitään. Lähtötaso oli jotakuinkin nolla; sanotaanko vaikka näin, että jos minulta olisi tuohon  aikaan kysytty, että seuraanko valioliigaa, olisin luultavasti vastannut että en, koska pyrin välttämään maitotuotteita.

Jossain aivojeni limbisissä järjestelmissä olin kuitenkin saanut päähäni, että minun on nyt tiedettävä ja osattava kaikki penkkiurheilusta tai muuten tulen olemaan koko loppuelämäni yksin. Kun tavallisesti iltaisin olisin pienessä Savonlinnan yksiössäni tankannut Grayn anatomiaa ja Frendejä, nyt opettelin Eurooppa-liigan joukkuekokoonpanoja Wikipediasta. Päätin, että jos tähän leikkiin ryhdyn niin mennään nyt sitten kunnolla maaliin asti. 

Kolme vuotta sitten tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta, mikä sotki pelikuvioni täysin. En ollut ajatellutkaan, että jalkapallon, jääkiekon, hiihdon, yleisurheilun sekä pesäpallon lisäksi olisi enää mitään lajia mitä olisi mahdollista seurata. Kuinka väärässä olinkaan. Näihin aikoihin kolme vuotta sitten tuli nimittäin Super Bowlin 49. ottelu, Patriots vs. Seahawks. Kello oli jo yksitoista illalla, ja tankattuani koko illan Rakas sinusta on tullut pullukkaa, en todellakaan ollut valmis enää uuteen tunteiden vuoristorataan.

J kuitenkin päätti ilmoittaa, että aikoo katsoa kyseisen ottelun, ja minähän tietenkin sitten siihen että joo minäkin, olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa! 

Perse. 

Siinä sitten piti alkaa yhdeltätoista illalla kertamaan amerikkalaisen jalkapallon sääntöjä sekä lyhyttä historiikkia sekä yrittää epätoivoisesti etsiä sitä kanavaa joka lähettäisi kyseisen ottelun. En voinut tietenkään tunnustaa, etten ole kyseistä lajia ikinä seurannut, sillä tietenkin täydellisen tyttöystäväehdokkaan on tunnettava ja seurattava fluentisti lajia kuin lajia.  Olin aivan loppu ja kahviakaan ei enää ollut, kun löysin kanavan, ja katsoin lähetysaikaa: 1.00-6.30?!

...rakkaudesta lajiin. 

Kuin hullu seilasin wikipedian ja googlen avulla amerikkalaisen jalkapallon maailmaan, ja selasin uusimmat uutiset. Tuntui ettei tästä tule mitään; jos olette joskus yrittäneet opetella amerikkalaisen jalkapallon sääntöjä kello 23.30, suosittelen että älkää. Sanotaan vaikka näin, että sääntöjä ja tulkintoja pelillä on enemmän kuin Pate Laineella one timereitä, eli hommahan oli jo lähtökohtaisesti aivan järjetön. 

Hulluuden partaallani olin jo luovuttamassa ja tunnustamassa J:lle että kaikki on ollut valhetta, en tiedä urheilusta mitään, jätä minut, olen heikko, sitcom-komedioita kuluttava puoskari, kunnes, kuin taivaan porteilta, olisi viesti lähetetty puhelimeeni: 

"katon tätä ekaa kertaa, jännä nähä mite pysyy kärryillä kun en oo kauheesti kyseiseen lajiin perehtynyt". 

Halleluja!

Tänä vuonna Patriots kohtasi Eaglesin, ja "underdogina" Eagles vei joukkueensa voittoon varmalla otteella. Vaikka lähetys edelleen alkaa klo. 1 yöllä, ei se haittaa, sillä siitä on muodostunut meille jo pienimuotoinen perinne: ostetaan wingssejä ja dippiä, energiajuomaa ja veikataan, kuinka pitkään minä pysyn hereillä. 

Ja kuten amerikkalaisessa jalkapallossa rakastetaan tehdä ennätys-tilastoja muunmuassa kaikesta, niin tein minäkin: ensimmäisen kerran historian aikana jaksoin valvoa viimeiseen neljännekseen asti.

Ja aamulla katsoin pelin loppuun. Vapaaehtoisesti. 

On se penkkiurheilu sittenkin välillä ihan kivaa. Ja kaiken sen työn ja vaivan jälkeen, mitä minäkin olen tähän lajiin antanut ja panostanut,  voin välillä hyvillä mielin nukahtaa toisen syliin, vaikka kesken pelin. 

Kaikkihan aina miettivät, että onko se nurmi vihreämpää siellä aidan toisella puolella, vai käyttääkö se naapurin Matti ihan oikeasti väriainetta?

Koska omalla kohdallani onnen tie alkoi reilut kolme vuotta sitten, olen päättänyt, että on aika paljastaa, minkälainen väriyhdistelmä nyt onkaan meidän nurmimattomme takana. 

Jotta todella päästäisiin tämän jutun äärelle, päätinkin tehdä pros and cons-listan siitä, mitkä asiat todella puoltavat hyvää parisuhdetta, ja mitkä taas saattavat tuoda sille haasteita (koska lets face it: meillä kaikilla niitä kuitenkin on)

HYVÄT

Jahti

Kun sinkkuna päämäärätavoitteesi oli joka vuosikvarttaalilla ansioida vähintään yksi mielekäs patchelor (?), oli kilpailu vähintäänkin kiivasta.

Nimittäin niistä miehistä.

Kaikki parhaathan vietiin jo lastentarhassa ja loput naitettiin naapurin Liisalle viimeistään 15-vuotiaana jollain nuorisoleirillä. Jos olit kuten minä, eli parhaassa lastentarhaiässä ylipainoinen pullero ja puberteettikin iski vasta kun täytit 18, ei miehiä ollut ihan jonoksi asti "parhaina vuosinani", jos asian voisi näin muotoilla.

Tähän yhtälöön kun vielä iskettiin minun käsitykseni flirttailusta, ei asiassa usein päästy kovin pitkälle.  Katsokaas, minun käsitykseni flirttailusta oli se, että jos välttelet miehen katsetta tarpeeksi kauan, hän todellakin tajuaa että haluat hänen tulevan rakastamaan sinua nyt ja heti. 

Loogista, eikö vain?

Nykyään vuosikvarttaalit voidaan heittää ö-mappiin ja huokaista helpotuksesta, kun se naapurin Liisa päätti hakea aikaista avioeroa ja päädyit joidenkin kohtalon jumalattarien armosta seurustelemaan unelmiesi miehen kanssa. Minulla ei tähän asiaan ollut paljoa osaa eikä arpaa flirttailutaitojeni vuoksi, kiitän yhteiselomme alkamisesta täysin näitä rakkauden forttuunoita. 

The goodness of fit

Sinkkuna olessa ehkä tärkein ominaisuutesi on ulkoinen presenssisi. Harvoin nimittäin Tinderiä selatessa tuli sanottua, että "oi kuinka ihana persoonallisuus hänen kuvastaan välittyy!" 
Täytyy olla aallon harjalla, mikä on muodikasta, mikä on out. Käytänkö tänä talvena itseruskettavaa, vai oliko se viimeisintä huutoa  sittenkin viimeeksi vuonna 2009? Pitääkö se tukka olla nutturalla pään päällä vai niskassa vai kahtena pallerona niikuin sillon 8-vuotiaana? Onko kokovartalosukka edelleen in?

Ja sitä treenaamisen määrää! Et itsekään tiedä, miksi pitää niin perhanasti hikoilla ja olla fit, mutta koska olit tuolloin vähintäänkin keskivertoepätoivoinen, olet omissa haaveunelmissasi muodostanut kuvan sinusta ja täydellisestä hunksistasi halaamassa toisianne sillein söpösti urheiluvaatteissa tosi lihaksikkaana. 

Nykyään parasta parisuhteessa onkin se, ettei sinun tarvitse koskaan epäillä sitä, pitääkö toinen sinua viehättävänä. Kyllä, testattu on; tasaisin väliajoin kysymys "oonko mä susta vielä ihan nätti?" saa salaman nopean vastauksen "oot maailman nätein", eikä se vaadi häneltä edes vilkaisua! Hyvin treenattu on puoliksi alttarilla tehty.

Myös treenaaminen on mukavaa, sillä voitte yhdessä käydä salilla,  jonka jälkeen mikään ei ole yhtä nautinnollista kuin valtavan kolmen ruokalajin vetäminen nassuun klo.. 21.30, sekä samalla "rakas sinusta on tullut pullukka"-ohjelman parien arvostelu. Eikä kumpikaan paheksu. Parasta. 

PAHAT

yhteinen kieli

Haasteita syntyy tässä kategoriassa varsinkin silloin, kun kohtaatte tosia pariskuntia. Kiertelette toisianne hetken katsoen toisianne silmästä silmään, nautitte alkumaljat ystävyyden eleenä, istutte sohvalle nättiin riviin valmiina ottamaan ensimmäisen haasteen vastaan. Kaikki tietävät, mitä on tulossa, se on välttämätöntä, se on väistämätöntä:

Party-alias.

Hikikarpalot nousevat otsallesi, ollaanko me valmiita? Ahdistus ja paniikki iskee ja unohdat, mitä sovitte käsimerkeistä ja yhteisistä koodisanoista. Pyörryttää ja pierettää. Et voi hävitä taas Mikolle ja Liisalle, muuten he jaksavat jauhaa voittoputkestaan taas seuraavat kolme kuukautta. Ja se kaikista ahdistavin: mitä jos mies ei tiedä, mitä yrität selittää ja teillä ei ole siksi yhteistä kieltä ja ette ymmärrä toisianne ja mitä jos me tehtiinkin kauhea virhe kun valittiin tämä peli?! 
Ja ei edes mennä siihen Monopoliin. 

Ristiriitoja riitelyssä

Yksi haastavimmista asioista toimivassa parisuhteessa on löytää ne oikeat tavat riidellä. Kun sinkkuna ajattelit, että minähän olen maailman ihanin ja kuka nyt minun kanssani haluaisi haastaa riitaa, on parisuhteessa hyväksyttävä se tosiasia, että niitäkin hetkiä tulee, kun toinen vituttaa niin maan perhanasti.

Oletkin koko päivän valmistellut hyvin yksityiskohtaista "asioita jotka sinussa vituttavat"-listaa päässäsi. Olet  päässäsi muotoillut erinomaisia argumentteja sen puolesta, kuinka sinussa ei ole mitään vikaa, hän on kaiken pahan alku ja juuri. Olet miettinyt päässäsi vaihe vaiheelta, kuinka riitanne tulee menemään ja kuinka aijot iskeä juuri oikeat aseet juuri oikeaan aikaan: itsesääli, itku ja anoppi-kortti. 

Adrenaliini alkaa virrata suonissasi. Tiedät, että on aika kohda hänet. Kihiset raivosta: buustataksesi tunnetilaasi mietit ehkä niitä kertoja, kun hän söi säästelemäsi suklaakonvehtirasian, mainitsi exästään jotain positiiviseen sävyyn, tai mites se kerta, kun hän jätti wc-kannen ylös?!

Avaat oven ja olet valmis lukemaan päivän säätiedotteen:" Paskamyrskyä Jyväskylän yläpuolella, todella vaarallista, kannattaa pysyä sisätiloissa!"

Astut sisään asuntoonne ja haistat oudon, kutsuvan tuoksun jo ovelta. Onko se pizzaa? korvasi kuulevat smooth-jazz- kanavan soivan olohuoneessa. Ovatko nuo ruusuja?!

Haparoivin askelin astut olohuoneeseen, ja siellä hän, tuo omahyväinen hymy (vaiko sittenkin vain iloinen hymy?) kasvoillaa, puku päällä toivottamassa sinut tervetulleeksi viikonlopun viettoon. Muistaa hän vielä mainita, kuinka ihanaa onkaan, kun hän on saanut juuri sinunlaisen tyttöystävän, ja kuinka hän on onnellinen siitä, että saa olla noin tasapainoisen ja fiksun naisen kanssa. Ja että hän rakastaa sinua.

Perse. 

Sinne meni sitten sekin täydellinen riita. 

"katse eteen ja suupielet alaspäin"- Plastinen

Pitäisikö olla huolissaan, kun  teinit eivät edelleenkään peitä nilkkojaan, vaikka on -10 astetta pakkasta? Ymmärrän, että teineillä status- ja valtataistelut perustuvat pitkälti sanomattomiin sääntöihin siitä, kuinka hyvin kestää kylmyyttä, mutta come on! En usko, että vanhemmat päästävät lapsiaan aamulla kouluun paljasnilkkaisina. Haluaisinkin tehdä ratsian kaikkien teinien laukkuihin selvittääkseni, kuinka monella on alibi-housut tai nilkkurit matkassa.

Pitäisikö olla huolissaan, että jotkut oikeasti luulevat hopeaveden terveelliseksi?

Pitäisikö olla huolissaan, kun naapurikiinteistössä on edelleen joulukuusi pystyssä? En sano, etteikö joulu ole jokaisen sydämmessä, joulu on vaikka joka päivä ja arkihuolesi kaikki heitä jne. mutta heivatkaa nyt jo se kuusi! 

Pitäisikö olla huolissaan, sillä netflixissä ei ole enää mitään katsottavaa, ja siksi joudun vaihtamaan HBO:n puolelle? Netflix, get your shit together. 

Pitäisikö olla huolissaan, kun naapurit eivät ole edelleenkään valittaneet kovaäänisestä laulamisestani? Onkohan ne kuuroja?

Pitäisikö olla huolissaan, kun Herra F (kissani) on mustasukkainen J:lle? Se ei suostu syömän J:n tarjoamaa ruokaa, ei suostu nukkumaan samassa sängyssä eikä varsinkaan suostu istumaan J:n kanssa samalla sohvalla. Onko tämä normaalia kissan käytöstä? Pitäisikö olla huolissaan?

Pitäisikö olla huolissaan, jos rupeaa näkemään äidissä niitä piirteitä, mitä on itselläänkin? Hypoteettinen jos.

Pitäisikö olla huolissaan, että yli 6 % äänesti Paavo Väyrystä presidentiksi? "Ilman miljoonarahoituksia, talkoohengessä!".

Pitäisikö olla huolissaan, kun laitoin huonekasvilleni laastarin, jotta se paranisi nopeammin? Siitä huonekasvista siis. Ei minusta. Minulla ei ole mitään hätää. 

Pitäisikö olla huolissaan, että tekstasin äidilleni yli tunti sitten, eikä hän ole vieläkään vastannut? En todellakaan ole neuroottinen tai hyppää nopeasti johtopäätöksiin, tai että ikävät ajatukset valtaisisivat tällaisissa tiedottomuuden tiloissa mieleni, mutta ihan vain varuilta oliko se 112 vai 113?

Pitäisikö olla huolissaan ihmisistä, jotka tituleeraavat itseään positiivisessa mielessä lämpimiksi ja pörröisiksi? Ihmisten keskilämpötila on n. 36-37 paikkeilla, eli ylimääräinen lämpö on enemmänkin merkki siitä, että on aika lääkärin. Karvoitus taas ei ole in muuta kuin hipstereillä ja metsuriseksuaaleilla. Niin että pitäisikö olla huolissaan, että tällaisia ihmisiä on olemassa?

Pitäisikö olla huolissaan, kun J on vaihtanut aamiaispuuroon laitettavat pakastemustikat kuningatarsekoitukseen? Mitähän muuta se meinasi tässä taloudessa vielä vaihtaa?! 

Pitäisikö olla huolissaan, koska en sopeudu kuulema kovin hyvin muutoksiin?

(varoitus: sisältää verta, hikeä ja kyyneliä. Sekä sarkasmia)

Let's face it: jos mies sanoo nauttivasta shoppailusta, hän joko a) valehtelee, b) ei ole olemassa. Miehen käsitys shoppailusta on ylimmälläkin liigatasolla max. puolen tunnin pituinen suoritus, johon yleensä tarvitaan vähintään yksi lisäpelaaja tai hänen unelmatapauksessaan nettialusta. Hommat hoidetaan kerralla pakettiin, välinnat ja päätökset tehdään usein budjettia ajatellen sekä aikaa säästäen.

Naiset sen sijaan ovat tehneet shoppailusta samaa, mitä miehet ovat tehneet jalkapallosta: taitolajin.

jokainen liike, jokainen kuvio, jokainen ostotapahtuma on kuin ekonominen baletti, vuosien harjoittelun tulos. Kun mies kävelee liikkeeseen ja ostaa sen mikä sattui sopimaan päälle, on nainen kierrellyt kaikki putiikit läpikotaisin usean viikon ajan. Hän on nettikaupassa tehnyt hintavertailuja, tutustunut vaatteiden materiaalivalintoihin sekä eettisyyteen. Hän on vertaillut haluttuja ryijyjä instagramin ja pinterestin kuvavirrasta sekä joissain tapauksissa jopa tehnyt omia kollaaseja kaikista niistä asukokonaisuuksista, joita aikoo hankkia. Rakkaudesta lajiin.

Myös itse ostotapahtuma ottaa rituaalinomaista lähestymistapaa toteutuakseen, jota naiset kutsuvat usein koodinimellä "omaa aikaa". 

Tässäpä siis hypoteettinen tilanne, jota mukaillen voi nähdä näitä yllä mainittuja esimerkkejä käytännön valossa, täysin oletusarvoisesti tietenkin.  

Mies: "Miksi ei voida vaan tilata netistä?" kysyt tyttöystävältäsi kun kävelette kohti valtavaa ostoskeskusta. 

Nainen: "Koska shoppailu on mun kardio!" Astut sisälle kauppaan, jossa haluttu vaatekappale sijaitsee. Varo katsomasta itseäsi peilistä, ettei epätoivo iske jo ennen sovittamista.

Mies: astut naisen vanavedessä kauppaan, katsot viimeistä kertaa tyttöystävääsi syvälle silmiin ja toteat toiveikkaalla äänellä: "nähdään kassoilla?" Lähdet kohti miestenosastoa. 

Nainen: Katselet ympärillesi, skannaat väkijoukon: jos keski-ikä vaikuttaa yli 18-vuotiailta, olet oikealla kentällä.

Näet edessäsi valtavan pitkän kentän, täynnä vaaroja ja harhautuksia:

alennusrekit.

Ne ovat saartaneet kulkureittisi täysin ja sinun on nyt improvisoitava, alkuperäinen reittikuvio voidaan heittää samantien roskiin. Älä vain vilkaise ympärillesi, et tullut tänne tätä varten. Olet vahva, itsenäinen nainen joka tekee itse omat valintansa!

15min myöhemmin olet selviuýtynyt alennusviidakosta, kädelläsi kolme eläinkuosista vaatetta. Selviytyminen ottaa uhrinsa. 

Mies: Nouset rullaportaat ylös miesten osastolle. Näet edessäsi vaatemeren, etkä tiedä mitä tehdä. Epätoivo iskee, sillä et vieläkään ole päässyt täysin kärryille siitä, miksi kenenkän pitäisi omistaa muita vaatekappaleita kuin huppari, 3 t-paitaa ja kahdet farkut. Ja kollarit. 

Boxeritkin ovat lähinnä elämäntapa-kysymys. 

Nainen: Saavut liikkeen keskiosaan, jossa sijaitsevat nuorten vaatteet. Otat ylimielisen asenteen ja tuhahdat itsellesi, "kuka tuollaisiakin vaatteita mukamas pitää, teineillä ei ole kyllä minkäänlaista makua". Samalla annat itsellesi henkisen taputuksen olalle; olet aikuistunut, hyvä me! 

Luulet olevasi jo kuivilla, kun silmäkulmaasi osuu jotain kimaltavaa, jotai upeaa, jotain loistavaa:

Yksisarvispaita.

Yrität kääntää katseesi, mutta et voi estää kättäsi ojentumatta kohti tätä upeaa ilmestystä. Ajattelet, että noh, tämän kerran. Eihän minulla näitä vielä ollut.

Tässä värissä.

10min myöhemmin kädessäsi on kolme yksisarvispaitaa (kaikissa väreissä, just in case), kaksi t-paitaa, joissa lukee jotain muka-kornia sekä nilkat paljastavat farkut ja napapaita. Tai no, teineille nämä olisivat varmaankin täysipitkät vaatetukset.

Mies: Päätät hyödyntää elämässäsi hyväksi oppimaa kikkaa saadaksesi apua tässä ostosviidakossa; esität tietämätöntä. Tämä on erinomainen taktiikka, sillä harhaileva, hieman epätoivoinen katse, päämäärätiedoton vaeltelu ja pienet tuskan parahdukset siellä täällä houkuttelevat 5/5 ajasta jonkun auttavaisen kaupan työntekijän paikalle. Kuten tälläkin kertaa. 

Nainen: Olet nyt ohittanut teinien ostoskimaran ja edessäsi on suo. Loputon suo. Nimittäin niitä alusvaatteita. Hikikarpalot vierivät otsallesi, ja päätät antautua kuin Reino Nordin.

Totuushan on, että kukaan ei ihan oikeasti osaa valita niitä taikatamineita, joilla raamisi näyttäisi Viktoorian salaisuudelta. Ainakaan ilman apua. Samalla hetkellä myyjä kysyy olakasi takaa "tarvitsetko apua?". Kuin apteekin hyllyltä vastaat "Ei kiitos, mä vaan kattelen". 

Perse. 

 Päätät käydä avuttomana hipelöimässä muutamaa rintaliiviä epävarmasti. Olet kuitenkin juuri lukenut fifty shades darkerin, joten henkinen Anastasia ottaa ohjat. Matkaasi tarttuu jotain, minkä ilmeisesti pitäisi olla body, mutta muodostuu pelkästä naruista. 

Mies: valkoinen ritarisi ananastukassa ja pillifarkuissa sähähtää paikalle, ja yhdessä alatte suunnittelemaan asukokonaisuuttasi. Myyjä ottaa pikaisen silmäisyn figuuristasi ja nanosekunnissa kädessäsi on kolmet farkut, kaksi kulmapaitaa, neljä  villatakkia ja yksi takki. Et ole varma, mitä juuri tapahtui, mutta päätät olla kyseenalaistamatta tapahtunutta sen enempää. Senkin olet havainnut toimivaksi kikaksi elämässä. 

Nainen: Päätät nyt mennä pukukoppiin. Osittain siksi, että olet pukenut aivan liikaa päällesi ja olet valmis heittäytymään nudeksi tässä ja heti jo muutenkin, ja osittain siksi, että kätesi ei enää jaksa kantaa kaikkea sitä häpeää, mitä olet sen päälle asettanut.

Pukukopin valaistus kertoo aina omaa tarinaansa. Sellaista tarinaa, mitä et tiennyt, että kehollasi on kerrottavana tai ylipäätään mahdollista olla olemassa. Voiko selluliittiä oikeasti keräytyä tuonne?!

Epätoivoinen tunne valtaa mielesi. Rupeat kiskomaan vaatteita puolittaisessa paniikissa päällesi: Tämä paita on liian tiukka tästä, nämä farkut ei menisi päälle edes Metti Forssellille. Höpö höpö, Mettille sopisi mikä tahansa, se on pahvipalan paksuinen muutenkin. Mitä ihmettä olen miettinyt kun olen tämän mekkoa muistuttavan tuubisukan napannut matkaani, eikö tämän kuulukaan peittää perskannikoita? Minkä kokoisille ihmisille näitä vaatteita tehdään, anorektisille hobiteille?! 

Mies: Sovitat kimaltelevan ananastukka-miehen antamia vaatteita päällesi, ja ihmettelet, kun kaikki istuvat niin hyvin. Tämä shoppailuhan on tosi helppoa! Keräät vaatteesi tyytyväisenä ja siirryt kassoille. Tyttöystävää ei näy missään. Voih. Siirryt miestenpaikalle, eli istumaan mallinukkejen jalustoille, niikuin kaikki muutkin tyttöystävänsä hukanneet raukat. 

Nainen: joku koputtaa pukukoppisi oveen, ja kysyy onko kaikki hyvin.  Kuulet kyyneltesi alta kuhinaa oven takaa: "en ole varma mitä tapahtui, kuului parkaisuja, huutoja, ja outoa kolinaa..." Toinen vastaa: "onkohan se taas joku kassialma joka yrittää keittää trangiassa makaroonia meidän kopeissa? Mä en niin ala siivoo sitä sotkua!" 

Pyyhit kyyneleesi ja huudat myyjille: "mä oon ihan ok. Tarviin vaan vähän apua". Avaat oven ja näet myyjien järkyttyneet katseet. 

"Miten sä olet laittanut ton päällesi?" toinen myyjistä kysyy kauhuissaan, ja vilkaiset itseäsi peilistä. Narubody on antanut kehollesi sille kuuluvaa kunniaa, jos kunniaksi lasketaan se että näytät nyt kuumalta kinkulta. Kinkulta, joka on tungettu liian tiukkaan verkkoon ja pursuaa nyt ulos joka reijästä ja hikoilee kuin pieni possu.

Mies: Odotat edelleen tyttöystävääsi. 

Nainen:  Toivuttuasi kinkkuepisodista ja päätettyäsi ettet enää ikinä kieltäydy avusta kun sitä tarjotaan, lähdet kohti kassoja. Joudut pysähtymään hengähtääksesi, sillä sykkeesi on edelleen siellä 140 paikkeella, kun yritit selviytyä sisään ja ulos kaikista niistä vaateansoista. Samalla päätät, ettet enää ikinä poimi vinkkejä pukeutumiseen instagramista.

Sovituksen jälkeen kädessäsi on enää yksi t-paita, bleiseri, bile-toppi (mistä tämä tuli?), hattu, 10x stringejä (eihän sitä koskaan tiedä), housupuku virallisuuksia varten ja tietenkin yksisarvispaita. Siirryt kassalle. 

Mies: näet tyttöystäväsi. Hän näyttää siltä että olisi juuri tulossa ydinsodasta. Mitä ihmettä on tapahtunut?!

Nainen: Mitään et ostanut ja silti loppusumma näyttää kolminumeroisia lukuja. Lompakkosi ei kestä tätä kulutusta ja päätät omistaa lopun elämäsi kirppareilla kiertelyyn. 

Toivut kuitenkin nopeasti kulutus-itse-inhostasi, koska mielesi täyttää se todellinen hyvinvoinnin barometri: 

materialismionnellisuus. 

Näet poikaystäväsi istuskelemassa ovien läheisyydessä ja saavut hänen luokseen vieläkin puuskuttaen. Miten hän on jo valmis? 

Kohdattuanne mies kysyy epäröiden: "miten olet noin punakka ja hikinen?"

Vastaat: "no kyllähän sä tiedät, shoppailu on mun kardio." 

Kuvat: Pinterest 

(varoitus: saattaa sisältää pieniä määriä huumoria ja klikkiotsikointia)

Nykypäivän ehdoton ykkösasuste, pyöreät pakarat, ovat jokaisen huulilla (ei kirjaimellisesti, toivottavasti) ja tavoitteena. Mietitään, miten siitä omasta ahterista saataisiin täydellinen persikka, ja salilla hinkataan reidenloitontajaa kuin ikkunoita keväisin.

Onko siis sinunkin tavoitteena tänä vuonna saada täydellinen bikinivartalo jota koristaa komeat kankut? Oletko aina halunnut osallistua twerkkaustunneille mutta et omista hyllyvää hyytelöä? Oletko aina haaveillut elämästä täydellisen ahterin kanssa? Ei hätää! Olen tähän listannut mielestäni ne parhaat ja toimivammat kikat, mitkä auttavat hetkessä paremman peräsimen kaipuuseen!

Silvous pyllyy:

1.pyllistä peiliin tai kameraan

Tämä on henkilökohtainen kestolempparini. Voit tehdä tämän kotona, salilla, kaupungilla, koulussa, missä vain! Etsi vain peili ja halutessasi kamerasi, ota tukeva asento, toinen lonkka koholle ja työnnä takamustasi taaksepäin. Jos haluat tehostaa liikettä, vedä hieman vatsaa sisään ja räpsäise kuva! Täydellinen persie, ja takuuvarmat tulokset hetkessä. Muista ladata kuva sosiaaliseen mediaan, jolloin maksimoit tuloksesi. 

2. täytä sukkahoususi sellufaanilla tai vaihtoehtoisesti  vaatepunteilla

Tavoitteena näyttää vaippoihin pukeutuneelta ihmislapselta tai Kim Kardashianilta? No broblemos! Tämä liike toimii erinomaisesti täällä kylmässä Suomessa, jossa bikinikautta on n. 2pv vuodesta. Loput päivät voitkin yksinkertaisesti vetäistä päällesi ihonväriset sukkahousut ja laittaa täytettä pöksyihin kuin Ru Paul konsanaan! 
Kun yläasteella 2000-luvulla täytettiin push-up-liivit sukilla ja wc-paperilla, nyt täytettä tungetaan  sukkahousuun. Ammattilaiset sosittelevat määräksi n. 7-10 vaatepunttia, riippuen haluamastasi volyymista.  Muista kuitenkin tasoitella mahdolliset muhkurat, sillä emmehän tietenkään halua, että kukaan saa selville kauniin kumpusi saloja?

muista tasoittaa muhkurat ennen ulos menoa, ethän halua näyttää hölmöltä!

3.Ole jatkuvasti kyykkyasennossa

Oletko törmännyt instafiidissäsi tai snapchatissa kyykisteleviin trikootyyppeihin, ja miettinyt, kuinka heillä onkin noin upea takamus! Tämä liike antaakin vastauksen kysymykseesi, ja sopii erityisesti Slaavilaisille ja niihin instagram-kuviin. 
Muista kokeilla erilaisia kyykkyjä: perinteinen kyykky, kyykky tangon kanssa, geisha-istuminen (polvet koukussa ja selkä suorassa), yhden jalan kyykky- kokeile ja testaa, mikä sinulle sopii juuri parhaiten! Muista optimoida pyllysi pyöreys tiukoilla trikoilla ja oikeilla häshtägeillä, niin liikkuvuus ja liketykset ovat varma homma!

4. Kävele joka paikkaan selkä notkolla

Tämä liike vaatii jo hieman enemmän omistautumista asiallesi. Jos kävely tuntuu hankalalta, pyri joko juoksemaan tai rivakasti kävelemään haluamaasi paikkaan tavalliseen tapaan, ja yksinkertaisesti notkoile paikan päällä. Hyvän kaaren selällesi saat, kun kuvittelet taaksesi viimeisillään raskaana olevan naisen masun, tai hot dog-kojuilla viihtyvän amerikkalaisen turistin. Halutessasi voit lisätä kantapäitten alle korot, jolloin notkoa tulee jo puoli-ilmaiseksi. Varo kuitenkin korkkareilla juoksua, se on edistyneemmille notkoiljoille.

5. Älä stressaa pyllystä, se on perseestä

Vuodenvaihde on erinomaista aikaa kaikille klikinmetsästäjille saada lisäyleisöä treenikanavalleen. Otsikot kuten "näillä kikoilla peppu piukeammaksi" tai "Haaveena pakarat kuin Kimillä? Ei hätää, tällä ohjelmalla onnistut!" tai "juuri tällä p*rseellä paskot paremmin!" pomppaavat varmasti monen treenarin fiidiin aika ajoin.  Pepun treenaaminen on muodikasta ja onkin mahtavaa, että meitä kurvikkaampiakin naisia saa ihannoida! Kuitenkin, jos pakarasi toimii hyvin liikkeessä ja makuulla, sekä tekee tarvittavat luontoäidin toimitukset saniteettitiloissa, en lähtökohtaisesti lähtisi huolehtimaan liikaa pyllyn muodosta tai ottamaan yhteyttä YK:n tukikohtaan huolenaiheestasi. 




Faktahan kuitenkin on se, että mitään taikakeinoja takamuksen ojennukseen ei ole, shokkiuutis-otsikoista huolimatta: riittävällä treenillä ja ruualla kasvaa kankku kuin kankku. Bulgarialaisia kyykkyjä, takapotkuja ja pirusti sitä prässiä ja smithiä. Isosoilla painoilla isoja liikkeitä. Muista syödä hyvin ja riittävästi, jotta pakara pullistuu myös levossa. 
Mutta nämähän jokainen taitaa jo tietää muutenkin. Siispä, näillä eväillä viikonlopun viiettoon, muistakaa tankata kunnolla (muutakin kuin sitä viiniä!).