parisuhde kuukauden tauolle

by - kesäkuuta 14, 2018

En ole ikinä ollut ihminen, joka uskoo tauon pitämiseen parisuhteessa. Jos toisesta on tullut niin vastenmielinen, että hänestä on pidettävä taukoa, on mielestäni se vain lähinnä lopun alkua eikä todellakaan ratkaisu ongelmiin. 

Näin olen ajatellut, tähän asti. 

Aikuistumisen myötä olen kuitenkin oppinut,  että on olemassa sellaisia elämäntilanteita, jotka vaativat taukoa, erossa olemista. On ehkä mietittävä, mitä elämältä haluaa, tai haluaa panostaa hetken itseensä, eikä vain keskittyä parisuhteeseen. On tehtävä niitä omia juttuja.



Tiedän, että lähipiirissämme monella on nyt edessä vähintään kuukauden mittainen tauko parisuhteeseen, sillä kyllä, jalkapallon MM-kisat alkavat tänään. 

Kuten jo aijemmassa postauksessani parisuhteen merkityksestä penkkiurheilulle kirjoitin, ei sohvan kuluttaminen urheilun parissa ole minulle sitä mieluisinta hommaa. Aluksi toki jaksoin jonkin aikaa teeskennellä että tietenkin minua kiinnostaa kaikki ja tottakai tiedän mikä on laitapakki ja paitsio, mutta nykyään tyydyn vain toteamaan, että parisuhteemmme tulee vääjäämättä ajautumaan henkiselle tauolle ja ainut keino pitää minut TV:n ääressä pelien aikaan on joko lupaus sipsistä ja dipistä tai kokovartalohieronnasta.

Mutta se on ihan ok, koska todellisessa maailmassa, jossa asiat eivät mene aina niin kuin itse haluaisi ja sinä et yksin voi aina päättää mitä ominaisuuksia ja mielenkiinnon kohteita toisella on (tämä tuli minulle hieman shokkina kun aloin ensimmäisen kerran seurustelemaan), on tärkeää tehdä kompromisseja. Meillä urheilu ja jalkapallo on sitä. Yksi, iso komromissi. 



Mutta tänä vuonna en anna tämän ajan mennä hukkaan, sillä olen kehitellyt oman taukoon liittyvän peliohjelmani, johon sisältyy  niitä asioita, mitä voin tehdä, kun toinen on naulittuna tv:n ääreen. Tässäpä siis omat vakio-vinkkini kaikille futis-leskille, jotka joutuvat seuraavan kuukauden ajan totuttelemaan henkiseen yksinäisyyteen: 

-karkaa ystäväsi kanssa afterworkeille tai bailaamaan, sillä ajantaju on miehiltä seuraavan kuukauden ajan täysin kadoksissa tai sidottuna otteluohjelmaan. 

-shoppaile henkesi edestä, sillä tiedät itsekin, että nyt tai koskaan mies ei voi syyllistää sinua satojen eurojen "turhuuksien" hankkimisesta, sillä hän itse veikkaa kuin viimeistä päivää. Ripsenpidennnykset ja kynsihuollot, here I come! 

-"kun sulla ei oo siinä nyt mitään muutakaan tekemistä kun töllöttää teeveetä, niin etkö sä vois vähän hieroa mun niskoja?"

-saat hyvän tekosyyn kuukauden ajaksi syödä kaikkea mahdollista epäterveellistä, sillä urheilun katsomiseen liittyy jokin eriskummallinen käsitys siitä, että pelien aikana voi huoletta vetää pizzaa, hampurilaisia, sipsiä ja kaljaa, lihoamatta. En tiedä, ehkä he kuvittelevat, että vain futiksen katsominenkin kuluttaa saman verran kaloreita kuin sen harrastaminen.´


Ja jos kumppanisi kuukauden jälkeen herää siihen, että mihin rahat ovat kadonneet, silmäluomiasi koristaa karvamadot ja miksi olette molemmat lihonneet viisi kiloa, voit aina huutaa täydestä sydämmestäsi: 

"WE WERE ON A BREAK!"







You May Also Like

0 kommenttia

jätä kommenttia!