Jotta bikinien sovittaminen muutenkin olisi ihanan voimauttava kokemus pukukoppien halogeenilamppujen alla, on vettä lisätty myllyyn tuomalla kauppojen hyllyille bikineitä, joiden ei ole tarkoituskaan mahtua päälle!

Siis vitsi, miten ihanaa!

Mistä ihmeestä vaatekaupat ovat pieraisseet nämä nykyiset koot, joissa uima-asuja myydään? Kerätessäni bikini-asuja vaatehyllyllä ajattelin ottavani tietenkin ne samankokoiset ylä-ja alaosat, mitkä sopivat päälleni suurempinakin vaatekappaleina. Otin kokoja 36 ja 38, sillä oletin olevani jotain niiden väliltä. Kuinka väärässä olinkaan.

Bikinit: Cubus. Hame: kirppari. Hattu: kirppari. Kissa: lavaste.

Pukiessani päälleni polyesteri-elastaani-unelmaani huomasin, että edessäni oli perustavaa laatua oleva ongelma: kangasta ei riittänyt peittämään juuri mitään. Hilasin alaosaa edestakaisin kuin jähmeää kakkaa peräaukossa: vetäessä kangaspalaa persauksen päälle ei kangasta riittänyt etuosaan nimeksikään, ja vetäessä kangasta peittämään kamelinvarvasta, persekannikat olivat paljaana kuin yläasteelaisella perseposkishortseissa. Ja tämä oli kokoa, johon olen pukeutunut jo vuosia. Sama toistui myös yläosassa, mutta erityisen murheenkryynin aiheutti kaiken muun helppouden lisäksi se, että jokaisen yläosan kiinnitystavaksi on jonkun Einsteinin päätöksestä laitettu one-size-klipsikiinnitys. Hyvä idea, jos tämän vuoden rantamuotiin kuuluu kukkakuosien ja korilaukkujen lisäksi selkämakkarat.
Tuntuu, että sanonta "olet bikinikunnossa kun laitat bikinit päälle" on tulistuttanut vuosia itseän riuduttaneet muotimaailman ihmiset vaatemarkkinoilla ja heidän sanomansa on tänä kesänä" "olet bikinikunnossa, jos saat jumpattua itsesi näihin trikoisiin päätymättä poliisikamarille vilauttelusta julkisilla paikoilla, sinä senkin itsensä hyväksi juuri tuonkokoisena tunteva merivalas. "
Fuck you. 
Tietenkään lafkasta ei löytynyt kokoja yli koon 80B koska hyvänen aika, eihän kukaan voi olla niin iso täällä Suomessa! 

Eikä helvettini päättynyt siihen. Jumpatessani itseni ulos näistä järkyttävistä bodynegatiivisuushaalareista, pukukoppiin päätti paukata seurakseni täysin pyytämättä ja koputtamatta vaatekaupan mies-puolinen siivoaja. En tiedä kumpi oli järkyttyneempi, minä, vaiko se siivoaja joka näki kamalat selkämakkarani, mutta jokatapauksessa hän kiljahtaen paiskasi oven kiinni ja häipyi paikalta. Minä vedin vaatteet päälle ja lähdin metsästämään tätä miestä #metoo-höyryissäni, mutta ilmeisesti mies oli häpeissään hävinnyt maan alle. 

Lopulta löysin hien ja raivon peittämänä itselleni bikinit Cubukselta. En tiennyt olevani plus size-kokoinen, mutta mama im serving it!   Tänä kesänä olen sitten strategisilta mitoiltani L-kokoa, ja hyvä näin. Jäi siellä sovitellessa vain  harmittamaan, että ostamastani koko oli toisiksi suurin, mitä heiltä löytyi. En koe kuitenkaan olevani erityisen isokokoinen, ja mielestäni jokaisella keholla on oikeus pukeutua hyvin istuviin bikineihin, joten mietin, mistäköhän ne muut, vielä pidemmät tai kurvikkaammat mamat hakevat  omat asunsa? 

Eniten ihmetyttää tässä asiassa se, että missä vaiheessa olemme tehneet jonkun konsensuksen siitä, että ex-S on nykyinen L? Eikö meidän pitänyt mennä yhteiskuntana bodypositiivisuuden siivittämänä kohti armollisempaa kehonkuvaa ja mahdollisuutta tarjota kaikille hyvää oloa omasta kehostaan, kookoon katsomatta?
Eikä siinä, että itse L-koossa mitään pahaa olisi, rakastan muodokkaita naisia ja kurveja yleensäkin. Mutta se on vain outoa, kuinka tällaisellakin asialla voidaan tuottaa huono päivä ihmiselle vain sen takia, ettei tuotannolla itsellään nyt ollut heittää enempää kangasta kyseisiin virityksiin. Aivan kuin muotiteollisuudelta  olisi jossain vaiheessa mennyt ohi, että naisilla usein miten nyt vaan sattuu löytymään perse ja tissit.

Vuosien treenaamisen myötä toki selkäni on keskivertoa leveämpi, ja glutemus maximukset pyöreämmät, mutta ympärysmitat ovat kutakuinkin samat kuin aijemminkin. Sen sijaan, yleinen trendi vain tuntuu olevan, että less is more. Mutta siinä vaiheessa, jos alaosa ei suostu edes peittämään kriittisiä paikkoja, on minusta menty vajareissa övereiksi.
Joten huomio kaikille muillekin muodokkaammille mimmeille: jos tänä kesänä halajatte bikineitä, älkää edes ajatelko, että kaupoissa olisi tarjolla sinun koossasi sellaiset biksut, jotka peittäisivät toivotut kriittiset alueet.
Joten älkää pelätkö niitä isompia kokoja, jos haluatte istuvan kokonaisuuden. Ja sovittakaa ensin. Mieluiten sellaisissa kopeissa, missä on lukko.

Just in case.

Ensinäkin: se kuuluisa kesäkunto. Vedin viimevuotiset bikinit päälle ja pällistelin kuvajaistani: ei, ei miellytä. Mutta oliko tämä joku yllätys, ei. Aina on joku kohta, joku kulma, joku makkara mikä on tullut sinne mihin valo ei ole koskettanut talven aikana, vaan sai kypsyä siellä kaikessa rauhassa odottaen kesän tiristyksiä. Tämä varsinkin naisille tyypillinen ajatusmaailma  siitä, että kaikki on ihan päin persettä kehossa, on yhtä varmaa kuin fysiikan lait. Mutta iän karttuessa muutaman ylimääräisen makkaran ilmestyminen ei olekaan enää se pahin. Ei, ikä nimittäin tuo mukanaan  ei-toivottuja yllätyksiä, joista ei kerrottu cosmossa 16-vuotiaana. Toisin sanoen suonikohjuja, selluliittiä ja kamalan kasan luomia. Jos joillain  ”kesäkuntoon 2k18” on tarkoittanut laihdutusta tai kiinteytymistä, on minulla se tarkoittanut internetin syövereihin valumista vuoroin laskimotukos- ja melanoomapelkojen takia.  

Toisena: rusketus. Ehkä mikään ei ole kirkkaanpi valon valkea hehku, kuin suomalaisen kinttu shortseissa ensimmäisenä kesäpäivänä. Sama tilanne täälläkin. Ja vaikka haluaisin tälläkin hetkellä käristää itseäni auringossa beibioilit niskassa kuin kesämies hiillosmakkaraa pallogrillissä, pitäisi kuitenkin varovasti aloitella sen auringonoton kanssa ettei niitä luomia tulisi enää enempää. Niin, pitäisi. 

Ja mikä siinäkin on, että suojakertoimista huolimatta illan päätteeksi peilistä ei katso päivettynyt kahvipapu, vaan turvonnut kirkkaanpunainen tomaatti? Ja miksi ruotsalaiset, samoista leveyspiireistä huolimatta, ovat aina niin täydellisen ruskettuneita?!

Kolmantena: vaatetus. Ne viimevuotiset kesäshortsit ovat hävinneet, kun syksyn konmarituksissasi olet ajatellut, että kesävaatteet on varastoitava jonnekin liian hyvään talteen. Päälle pitäisi vetäistä nyt sitten jotain kesäistä, joten kuvioihin astuvat viisi vuotta  liian pienet levikset ja halterneck-toppi 2008-luvun uumenista, missä lukee tyylikkään rahvaanomaisesti ”paradise”. No, ainakaan ei tarvitse mennä kaupasta erikseen hakemaan niitä perseposkishortseja ja napapaitaa tälle kesälle.  Bikineillekään ei löydy mätsäävää alaosaa joten auringosta nautitaan sitten tropiikkikuvioisessa yläosassa ja puuvilla-alushousuissa. Hellou vaan naapurit! 

Ja neljäntenä: karvoitus. Sinisenä hohkaava iho saa täydellisen kruununsa jalkakarvoista, jotka viettelevästi kihartuen pohkeitasi pitkin luovat kauniin kesäisen matta-hehkun säärillesi, joita et ole muistanut rasvata vuodenvaihteen jälkeen. Viimeisen silauksen voit kesäkarvalookkiisi luoda letittämällä turkkisi, vaikkapa kalanruotoleteille. 

Jos kuitenkin päätät, että haluat mennä posliinireitenä kohti kesää, on tätä talven tuhoista pusikkoa turha yrittää leikata pois pelkällä sheiverillä. Karvat ovat kasvattaneet itsellensä vuoden kuluessa sellaisen teräspinnan, että ainut keino, jolla karvoista pääset eroon on safari-veitsi. 

Mutta toisaalta, mitä väliä näilläkään on? Tässä auringon alla naputellessa tätä tekstiä olen vain onnellinen, että vihdoin on lämmintä ja viimeinkin olen siinä iässä, että en välitä, jos on jalkakarvat uimarannalla. Tai yksi uusi vuosirengas-makkara.